Kyynisyydestä ja nihilismistä

Olen usein aika kyyninen ihminen. En usko paljoa ihmiskuntaan ja monesti uskon siihen että koko maailma on menossa vessanpöntöstä alas. Uskon usein siihen että ihmiset ovat pohjimmiltaan pahoja ja että kaikki kaunis ja hyvä tulee tuhoutumaan parin vuosikymmenen kuluessa. Olen kai ollut aika pahassa nihilismikierteessä, jota ruokkivat uutiset ja osa omista kokemuksista. Kun ei elämä ole aina ollut mitään ruusuilla tanssimista ja olen omassa elämässänikin nähnyt kärsimystä ja kokenut sitä. Olisi helppo sanoa että ”sellaista se on, turha edes ajatella muuta”...

Mutta kyynisyys ja nihilismi eivät kannata. Jos uskoo toivottomuuden olevan ainoa mahdollisuus, niin silloinhan ei ole oikeastaan mitään syytä lähteä edes kämpästä ulos aamulla. Kaiken voi jättää, kun ajattelee että ”se on pelkkää paskaa kuitenkin”. Muihin ihmisiinkään ei ole syytä tutustua koska ”ne pettävät aina”. Ja paskaa saa perseestäkin, kuten eräs ystäväni on sanonut. Mutta tuo kaikki on itse asiassa suurinta mahdollista paskapuhetta. Se perustuu ensinnäkin kaikkitietävään asenteeseen ja ylimielisyyteen maailmaa kohtaan.

Jos väittää ettei toivoa ole, niin väite on perusteeton niin kauan kun ei ole todella tutkinut kaikkia mahdollisuuksia. Ja useimmiten toivoa ja mahdollisuuksia on, ainakin jossain muodossa. Harva tilanne on puhtaasti negatiivinen ja huono. Jopa kuoleman kohtaamisen voi kääntää itselleen voitoksi; se voi avata silmät ja saada arvostamaan elämää enemmän kuin koskaan aiemmin. Ja sairaudesta selviäminen voi inspiroida pitämään parempaa huolta terveydestään. Huonoista ihmissuhteista ja petetyksi tulemisesta voi myös oppia tärkeitä asioita. Tilanne ei itse asiassa koskaan ole sellainen kuin nihilisti väittää sen olevan. Nihilisti on ylimielinen ja kaikkitietävä mulkku, jota ei kannata kuunnella.

Olen ollut edellisten vuosien aikana myös on/off-uskovainen. Tarkoitan nyt uskolla uskoa johonkin yliluonnolliseen ja Jumalaksi kutsumaani voimaan sekä siihen että ihmisen elämällä on jokin tarkoitus. Aina välillä olen täydellinen ateisti ja nihilisti tämän suhteen ja suorastaan vihaan uskontoja ja hengellisyyttä, koska ajattelen niiden olevan valhetta ja ihmisten psyykkistä orjuuttamista. Mutta sitten on päiviä, jolloin rukoilen ja meditoin. Ja tunnen oikeasti saavani kosketuksen johonkin ja tunnen oloni jollain tapaa siunatuksi ja rakastetuksi. Välillä tunnen pyhyyden läsnäolon. Ja se tuntuu todella hyvältä ja aidolta. Mutta samaan aikaan epäuskoinen pessimisti ja nihilisti yrittää saada minut palaamaan toivottomuuteen. Mutta palaan kuitenkin aina Jumalan ja yliluonnollisen luokse. Ja elämäni on silloin parempaa ja mielekkäämpää. Ja en voi oikeasti tietää koskaan 100 prosentin varmuudella että Jumalaa ei ole olemassa.

Maailma on todella joskus sellainen että kyynisyyttä ei vaan voi välttää. Se on luonnollinen seuraus kaikesta paskasta jota oikeasti tapahtuu. Talouskriisit, syrjäytyminen, sodat ja ympäristökatastrofit eivät ole satua. Ne ovat totta. Mutta niistä huolimatta jokaisen on elettävä elämäänsä. Ja elämän eläminen ja sietäminen käy aika hankalaksi jos valitsee pohjattoman kyynisyyden ja nihilismin. Ne ovat teitä henkiseen itsemurhaan ja oman sielun tappamiseen. Mutta ne ovat houkketelevia, koska vaikuttavat pinnallisesti jotenkin ”älykkäämältä” kuin positiivisuus ja usko. Liian usein uskon ja positiivisuuden imago on pelkkiä aivottomia hymynaamoja ja typeriä self-help-oppaita. Kyynisyys vaikuttaa olevan ainoa vaihtoehto tuolle idioottimaiselle ”rakasta kaikkia”-asenteelle. Vaikuttaa siltä että on tehtävä valinta täydellisen nihilismin ja jonkun sokean hyväuskoisuuden välillä. Mutta se on virheellinen ajatus. Maailma ei ole joko musta tai valkoinen. Asia ei ole niin että olemme kaikki matkalla helvettiin tai paratiisiin. Maailma on oikeasti paljon monimutkaisempi. Nihilismi ja kyynisyys ovat vain halpoja yksinkertaistuksia ja mitätöivät itsessään tärkeät, hyvät kokemukset. Niiden avulla saa myös aikaan itseään tyydyttävän ”minäpä tiedän!”-olotilan ja ylemmyydentunteen ”lampaita” kohtaan. Mutta samalla muuttuu arrogantiksi kusipääksi ja kadottaa kyvyn nauttia elämästä.

Kyynisyys ja nihilismi ovat aina valintoja. Ne eivät ole totuuksia elämästä tai faktoja, kuten eivät ole sokea usko tai yltiöpositiivisuuskaan. Jos joku totuus on, on se jotain noiden kaikkien väliltä. Ja sen löytäminen on sen verran vaikeaa että tekisi mieli vain valita yksinkertaistukset ja mustavalkoisuus. Tekisi mielummin mieli elää inhon kuin epävarmuuden vallassa. Koska silloin voisi olla sentään varma jostain. Voisi uskoa tietävänsä mitä huomenna käy ja tuntea niin hallitsevansa omaa maailmaansa. Mutta se ei ole totta. Joten älä valehtele itsellesi ja ole kyyninen nihilisti.