Nyt-liitteessä oli hiukan kieli
poskella tehty juttu siitä millainen Helsinki on vuonna 2024 (21.11.2014).
Juttua varten oli tosin haastateltu tulevaisuudentutkijoita ja muita
asiantuntijoita. Visio tulevaisuuden Helsingistä tuossakin jutussa vaikutti melko
tyypilliseltä. Huipputekniikka ja robotit toimivat ja kiiltäviä pilvenpiirtäjiä
kohosi joka paikkaan. Kaikki siis oli hienosti toimivaa, sulavaliikkeistä ja
huoletonta. Nuo visiot ovat aina olleet omasta mielestäni, vaikka vain maallikko
olenkin, puutteellisia. On mielenkiintoista että tulevaisuudentutkijat ovat yhä
ilmeisen yltiöpositiivisia tulevaisuudesta vaikka ilmassa on jo useita merkkejä
lähestyvistä dystopioista. Siitä huolimatta meille annetaan yhä mediassa
ennusteita huipputeknologian pelastavuudesta ja Avaruusseikkailu 2001-tyylisestä avaruusutopioista.
Mutta täytyy sanoa se että kukaan ei
voi ennustaa tulevaisuutta ja lähes kaikki ennusteet ovat aina menneet pieleen.
Jos 1900-luvun alun ja puolivälin tulevaisuudentutkijoita olisi ollut
uskominen, kulkisimme kaikki nyt lentävillä autoilla ja lomailisimme Kuussa ja
Marsissa. 1960-luvun vaihtoehtokulttuurin radikaalit uskoivat että olisimme
siirtyneet ”Vesimiehen aikaan” ja maailmanrauhaan. Laajentaisimme jokainen
päivittäin tajuntaamme taikasienillä sekä LSD:llä ja harjoittaisimme vapaata
rakkautta. Kaikki nuo kauniit kuvat tulevaisuudesta ovat osoittautuneet vain
haaveiksi jotka kova todellisuus murskasi.
Lienee todennäköistä ettei
tulevaisuus ole välttämättä kovinkaan erilaista kuin nykyaikaka. Siis ainakaan
jos puhutaan muutamasta seuraavasta vuosikymmenestä. Perustavaa laatua oleviin
ongelmiin kuten köyhyyteen, epätasa-arvoon, ilmastonmuutokseen ja poliittisiin
kriiseihin ei ole olemassa suoraa ja selvää ratkaisua. Kaikilla ei siis ole
tulevaisuudessa mahdollisuutta ikuiseen elämään tai huipputeknologiaan. Ei
etenkään siinä tapauksessa kun luonnonvarat vähenevät ja kilpailu kovenee. Toki
jotain teknologian uusia innovaatioita päätyy tavalliselle kansalle ja
vähävaraisillekin, mutta ei siinä määrin että se poistaisi ihmiselämän
suurimmat ongelmat. Eivät internet, älypuhelimet ja muu huipputeknologia ole
poistaneet suurimpia ihmiselämän haasteita. Joistakin asioista on tullut
helpompia, mutta onko ihmisen elämän laatu parantunut ratkaisevasti esimerkiksi
Iphonen, tablettien, sähköautojen tai Facebookin myötä? Internet ei vapauttanut
maailmaa eikä uusiutuvien energiavarojen käyttö ole ainakaan toistaiseksi
ehkäissyt ympäristöongelmia.
Tulevaisuus lienee likainen. Kun
ihmiskunta kasvaa, saasteita ja roskia tulee vääjäämättä enemmän. Jos vuoden
2050 paikkeilla meitä on 9 miljardia, niin vaaditaan aika paljon suurempia
kaatopaikkoja. Ilmansaasteet ovat yhä suurempi uhka ihmisen ja luonnon
kannalta. Tälläiset näkymät eivät tietenkään sovi yhteen tekno-utopistien
kiiltävien haaveiden kanssa. Kenties Blade
Runner-elokuvan tulevaisuuden tummanpuhuva ja saasteinen Los Angeles on
realistinen kuva, ainakin visuaalisesti. Roskaa ja jäänteitä menneisyydestä on
kaikkialla. Savusumu peittää usein koko taivaan eikä öisin näy tähtiä tai
kuuta.
Kaunis, utopistinen tulevaisuus jää
todennäköisesti virtuaalitodellisuuteen johon ainakin rahakkaat ihmiset voivat
yhä useammin tulevaisuudessa upota. Kenties
tulevaisuus on yhä eskapistisempi. Kun oikeasta maailmasta tulee sotkuisempi ja
synkeämpi, tulee virtuaalitodellisuuksista yhä houkettelevampi vaihtoehto. Ehkä
osa ihmisistä siirtyy kokopäiväisesti virtuaalimaailmoihin ja jonkinlaiseen
fyysiseen koomaan. Maailmassa on superrikas eliitti joka voisi hyvin unohtaa
todellisen elämän. Kyse on vain siitä milloin virtuaalitodellisuudesta tulee
tarpeeksi realistinen. Se päivä ei ole kovinkaan kaukana.
Mutta meille enemmistölle elämä on
mitä todennäköisemmin tulevaisuudessakin samaa arkista elämää kuin ennenkin.
Jos ihmeitä ei tapahdu, niin vielä tulevaisuudessakin joudumme menemään
aaamulla kahdeksan-yhdeksän aikoihin töihin ruuhkaisia katuja pitkin. Joudumme
murehtimaan vuokrasta, asuntolainoista ja ruokalaskuista. Haaveilemme yhä
vapaudesta ja rakkauden löytämisestä. Olemme yhä vihaisia Päivi Räsäsen
kaltaisille poliitikoille. Paratiisia ja utopiaa ei koskaan tullutkaan.
Ilmastonmuutos on yhä useammin uutisten ja kriisien aiheena. Suomeen pyrkii
joukoittain ilmastopakolaisia ja uusi kylmä sota on menossa. Kaikki on edelleen
epävarmaa, vaikeaa ja ongelmallista.
Sen sijaan että odottaisimme jotain
juhlallista vallankumousta ja utopiaa, tulee meidän aiemminkin oppia nauttimaan
siitä mitä meillä on. Koska emme voi luottaa jonkin ylemmän tahon antamaan
utopiaan, niin on meidän tukeuduttava vain toisiimme ja oltava yhdessä ystävien
kanssa. Luonnonvarojen väheneminen aiheuttaa sen että materiaaliset ilot jäävät
pienemmiksi. Silloin ihmissuhteet ja henkinen onni ovat yhä tärkeämpiä. Ja tämä
voi olla se pelastava tekijä. Niukka ja likainen tulevaisuus voi nostaa
arvoonsa ne ihmiselämän perusasiat kuten hyvä mielenterveyden, rakkauden,
luovuuden ja ystävyyden. Meidän on luotava itse valoa pimeyteen. Mikään
teknoutopia tulee tuskin sitä puolestamme tekemään.