Jatkan taas
blogiani. En aivan tiedä miksi. Ehkä asia vaan on niin että minulla on jokin
pakonomainen tarve kirjoittaa ja jakaa ajatuksiani. Ja maailmassa on äärettömän
paljon asioita joista saa ja joista pitääkin kirjoittaa. Yritän pysytellä
totuudellisuudessa ja olla rehellinen, koska tässä maailmassa on niin paljon
epärehellistä, valheellista ja teeskentelevää puhetta. Ehkä omat juttuni voivat
toimia jonkinlaisena vastalääkkeenä niille, tosin vain pienessä mittakaavassa.
Kenties tämä kirjoittelu toimii myös terapeuttisena toimintana hullussa
maailmassa.
Eilen,
12.6.2016 uutiskynnyksen ylitti jälleen yksi veriteko ja massamurha. Floridan
Orlandossa ISIS-terroristijärjestöä tukenut asemies tunkeutui
seksuaalivähemmistöjen suosimalle klubille, latasi aseensa ja teurasti noin 50
ihmistä. Mutta jaksaako siitä enää edes järkyttyä? ISIS:in ja muiden
terroristiryhmien tekemät raakuudet ovat uutisvirrassa jo arkipäivää. En voi
sanoa olevani kovinkaan yllättynyt tästä viimeisimmästä raakuudesta.
Valitettavasti.
Media
kauhistelee ja mässäilee aina kun länsimaissa tapahtuu joukkomurhia. Muualla
maailmassa tapahtuneet kauheudet pysyvät yleensä pääosin poissa otsikoista. On
jollakin tapaa poikkeuksellista kun esimerkiksi New Yorkissa, Lontoossa tai
Pariisissa tehdään terrori-iskuja siiviiliväestöä kohtaan. Ne kun tapahtuvat
meidän ”sivistyneessä” maailmassamme. Meidän kuplassamme. Alueella jonka
pitäisi olla turvasatama maailman pahuudelta. Kukaan hädin tuskin muistaa kun
satoja ihmisiä kuolee silimittömissä väkivallanteoissa Euroopan ja
Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kuka muistaa mitä tapahtui esimerkiksi Nigeriassa
viime vuoden tammikuun ensimmäisinä päivinä? No, Boko Haram-terroristit
tappoivat silloin ja siellä yli 2000 ihmistä. Loukkaantuneiden määrää ei
koskaan saatu edes selville. Ja Nigerian kaltaisessa maassa, toisin kuin
rikkaissa länsimaissa, ei ole mahdollista antaa uhrien omaisille kriisiapua tai maksaa
heille käyntejä terapeuttien luona. Nigeriassa kaikkien yli 2000 murhatun omaiset joutuvat
vain elämään ilman mitään apua hyvin köyhissä oloissa. Ja todennäköisesti he
tulevat kohtaamaan samanlaista väkivaltaa vielä uudestaankin. Länsimaissa uhrit
ja heidän omaisensa ovat sentään usein yhteiskunnan tukiverkon ja
hyvinvointipalveluiden kannattelemina. Jopa väkivallan uhrien joukossa me
länsimaalaiset olemme ensimmäistä luokkaa. Se on hyvä muistaa.
”Not in my
back yard”-ajattelu näkyy selvimmin juuri suhtautumisessa terroritekoihin. Emme
oikeasti välitä tapettujen tai vammautuneiden määrästä. Kunhan saamme pitää
turvallisen läntisen, sivistyneen maailmamme, on se ja sama mitä ulkopuolella
tapahtuu. Afrikan tai Aasian sodat ja kauheudet eivät ole meidän juttumme. Ne
eivät vaikuta siihen kuinka turvalliselta tuntuu kävellä täällä ulos ovesta. Ja
niin kauan kun terroristit ovat muita kuin meitä ja naapureitamme, voimme pitää
itseämme myös moraalisesti parempana joukkona, joka ei koskaan ryhtyisi
terrorismiin.
Ajattelemme
olevamme tieteen, humanismin, demokratian ja vapauden suurimpia ystäviä ja että
historiamme on esimerkki niiden voittokulusta. Meillä oli länsimaissa
valistusajattelijamme, taiteilijamme ja ihmisoikeuksien suuret puolustajat.
Ihmettelemme miksei muu maailma ota avosylin vastaan ideoitamme ja
kehitystämme. Ja järkytymme kun meihin kohdistetaan väkivaltaa. Mitä pahaa me
olemme muka tehneet?
Kokonaan
unohtuu se kuinka raaka Euroopan ja länsimaiden historia on ollut ja mitä
länsimaat ovat tehneet muulle maailmalle. Euroopan ja Amerikan 1900-luku
maailmansotineen, holokausteineen ja massamurhineen on vertaansa vailla.
Nykyään toki voi suojautua tuoltakin ajattelemalla että ne olivat ”vain” ne natsit
ja kommunistit. Ja toisen maailmansodan päättymisestähän on jo yli 70 vuotta!
Tuo puolustusmekanismi ei kuitenkaan toimi. Ne eurooppalaiset jotka rakensivat
keskitysleirit ja osallistuivat maailmansotien kaltaisiin, teollisen
tehokkaisiin joukkomurhiin, olivat samanlaisia ihmisiä kuin mekin.
Ja muusta
maailmasta poiketen, eurooppalaisilla on tieteellisen ja teknologisen
kehityksensä sekä vaurautensa vuoksi ollut aina 1500-luvulta lähtien suvereeni
mahdollisuus lähteä toteuttamaan raakuuksia kaikkialle maailmaan. Kolonialismin
ajan maailmassa brittien ja muiden Euroopan imperiumien (ja myöhemmin USA:n)
sotajoukot ja palkkasotilaat kylvivät kauhua globaalisti. Miljoonia ihmisiä
orjuutettiin. 1800-luvun aikana eurooppalaiset tuhosivat säälimättä kokonaisia
kansoja ympäri maailmaa. Ja sama jatkui 1900-luvulla, maailmansotien jälkeen,
osana suurvaltojen imperialistista politiikkaa. Vietnam, Afganistan ja monet
muut maat ovat saaneet tuntea ”sivistyneen” maailman huonommat puolet
pahimmilla mahdollisilla tavoilla. Ja Lähi-idän nykyiset kriisitkin ovat
pitkälti lähtöisin länsimaiden, Israelin ja Venäjän sekaantumisesta alueen tapahtumiin.
Eurooppalainen
ihminen on kykeneväinen siis aivan yhtä hirveisiin tekoihin kuin kuka tahansa
muukin. Ja tuo fakta tulee esille myös kun katsotaan eurooppalaisten ja
länsimaalaisten ISIS-taistelijoiden määrää. Monet ihmettelevät että miten
kukaan voi lähteä täältä koto-Euroopasta taistelemaan terroristien riveihin ja
murhaamaan siviilejä. Mutta ei se ole mikään ihme. Todennäköisesti he ovat
samanlaisia ihmisiä kuin ne jotka aikoinaan innostuivat stalinistisesta
kommunismista, fasismista ja natsismista. He ovat vain uusin luku raakuuksien
ja fanaattisuuden historiassa.
Valtaosa
maailman ihmisistä on aivan yhtä syyllisiä pahuuteen kuin sinä tai minä. Ansioiltaan
he ovat yhtä moraalisia kuin me muutkin. Enintään heidän pahat tekonsa ovat
vain erilaisia kuin meidän. Tämän vuoksi emme voi pitää eurooppalaisten tai
amerikkalaisten henkiä muita tärkeämpinä. Se ei ole moraalisesti kestävää
ajattelua. Se on elitismiä ja rasismia. Me emme ole erityisiä vain koska elämme
Euroopassa. Meidän historiamme ei myöskään anna aihetta ylemmyydentunteeseen.
Jokainen
ihminen maailmassa on syntyessään yhtä hyvä ja paha. Mutta osallistuessaan
epäoikeudenmukaisuuksiin, hän välittömästi alentaa itsensä ja nostattaa huonoja
puoliaan.
Kenties
juuri se että tiedostamme vajaivaisuutemme, onnettomuutemme ja tasa-arvomme,
voi auttaa rakentamaan parempaa maailmaa. Aina kun ihmisiä aletaan laittaa
syntyperän, etnisyyden ja kulttuurin perusteella paremmuusjärjestykseen, syntyy
väkivaltaa. Mutta hierarkian suosiminen ei ole vain jotain karkeaa rasismia, se
on myös tragedioiden asettamista ”tärkeysjärjestykseen” kulttuurin, maan tai etnisen
ryhmän perusteella. Jos suret todella terrori-iskujen uhreja universaalisti,
älä keskity vain siihen mitä länsimaissa tapahtuu. Floridan terrori-isku on
aivan yhtä kauheaa kuin se terrori mitä lähes joka päivä tapahtuu Lähi-idässä
ja Afrikan eri osissa. Maailmalla ja tragedioilla ei ole keskipistettä.
