Filosofi
Jeremy Bentham kehitti idean Panopticonista.
Se olisi eräänlainen vankila, joka olisi rakennettu niin että sellit ympäröivät
keskellä olevaa vartijoiden tornia. Tuo torni olisi valaistu ja sellit pimeitä
niin että vain keskellä olevat vartijat näkisivät, kun taa selleissä olevat
vangit eivät näkisi mitä vartijat tekisivät. Tai olisivatko he edes paikalla.
Panopticonissa ei välttämättä edes tarvittaisi kuin muutama vartija, vangit
eivät uskaltaisi tehdä mitään, koska eivät voisi koskaan tietää milloin heitä
katseltiin ja milloin ei.
Panopticon
kuvaa tietyllä tapaa hyvin sitä yhteiskuntaa ja kulttuuria jossa me elämme.
Meitä valvotaan. Niin paljon että on mahdotonta tietää kuinka usein sitä
tapahtuu. On mahdollista että olemme valvovan katseen (tai kuulevan korvan)
alla lähes 24/7 kiitos älypuhelimien ja tietokoneiden. Tämä voi kuulostaa lähes paranoidilta, mutta Edward Snowdenin
ja muiden tekemät paljastukset osoittavat tilanteen. Me olemme vankeja modernin
teknologian muodostamassa globaalissa Panopticonissa. Emmekä mekään näe
vartijoitamme kuin ehkä vilaukselta, vankilanjohtajasta puhumattakaan.
Mutta
eromme perinteiseen Panopticoniin on se, että iso osa ihmisistä haluaa tulla valvoituksi. Me suorastaan
huudamme selleistämme että ”KATSO MINUA, ISOVELI!” . Teemme itsellemme valtavat
someprofiilit, jotka ovat jatkuvasti valvonnan alla ja joiden avulla
valtarakenteiden hallitsijat muodostavat meistä profiileja ja ennakoivat
massojen käytöstä. Moderni vallankäyttö ei enää perustu niinkään raa’alla
voimalla uhkailuun, suoraan fasismiin, vaan enemmänkin vapaaehtoiseen
alistumiseen tottelevaiseksi vangiksi.
Kaiken kaupallisen
”individualismin” ja ”liberalismin” huuman keskellä moderni ihminen on lopulta pelkkä
tottelevainen, kiltti vanki joka haluaa koristella sellinsä ja esitellä sen
vangitsijalleen. Parhaat saavat kunniavangin aseman miljoonilla tykkäyksillä muilta
vangeilta.
Monet
kuitenkin sanovat että puhun paskaa ja että olen nihilistinen. Sekin on
eräänlaista vallankäyttöä ja vankilan omistajien asian ajamista. Paosta
haaveilevat vangit tuomitaan usein hulluiksi tai jopa moraalittomiksi
olennoiksi, joiden tulisi vain tukkia turpansa ja jatkaa kunnollisen vangin
elämää. Mutta tuossa kohtaa unohdetaan kokonaan modernin panopticonin perverssi
sairaus ja ihmisten ilmeinen halu miellyttää patriarkaalista Vankilanjohtajaa.
Se ei ole tervettä käytöstä.
Modernissa
panopticonissa tottelevaisuus, sopeutuminen ja ihailun tavoittelu auktoriteeteiltä
(medialta, markkinavoimilta, poliittiselta eliitiltä ja omistavalta luokalta)
nostetaan korkeimmiksi hyveiksi. Usein niidenkin keskuudessa jotka näennäisesti
kapinoivat Panopticonia vastaan. Tuo kapinakin on lopulta vain vartijoiden
silmien alla toteutettu näytelmä, jonka ei ole edes tarkoitus onnistua. Sekin
perustuu vain hyväksyttyjen kapinallisten identiteettien luomiseen. Ja joskus
kapina voi vain lujittaa auktoriteettien asemaa tarjoamalla heille yleisesti
hyväksytyn perusteen harjoittaa voimakkaampaa vallankäyttöä ja valvontaa. Vankilaa ihailevat vangit ovat valmiita tuomitsemaan muut vaikka kuolemaan jos se palvelee "yleistä hyvää". Pelkurien lauma tekee poliisin työn tämän puolesta.
Mitä
sitten tehdä? Jos kapinakin vain vahvistaa Panopticonia, niin onko mitään
tehtävissä? Joidenkin mukaan vastaus on identiteeteissä; meidän tulisi yrittää
shokeerata vartijat ja elää aivan kuin heitä ei olisi olemassa. Mutta se ei
kuitenkaan murra vankilan muureja. Se ei poista niitä kapitalismin lakeja,
jotka pakottavat ihmiset jatkuvasti vähempään vapauteen ja jotka tekevät
kaikesta pelkkiä tuotteita.
Ensimmäinen
teko mikä tulisi oikeastaan tehdä, on lopettaa sellin vahvistaminen ja
koristelu. Lopeta Facebookin, Twitterin ja muun somen käyttö, tai ainakin vähennä
sitä. Tai lopeta vähintäänkin tietojesi yletön jakaminen Facebookin kaltaisille
yrityksille jotka luovuttavat niitä valtioille ja tiedustelupalveluille.
Valvontakoneisto elää identiteeteistä, joten älä anna omaasi niille. Se mitä
enemmän kerrot, sitä paksummat kalterit sellisissä on. Olivat ne sitten minkä
tahansa identiteetin näköiset. Valvontakoneiston luoman koneiston säännöillä
muodostetut identiteetit eivät koskaan voi olla aidosti emansipoivia.
Pakoa
suunnittelevan on syytä pyrkiä olemaan ei-persoona, olla hahmo jonka
olemassaolo on mysteeri ja jonka toimintaa ei voi ennakoida. Koskaan ei kannata
paljastaa tarkkoja suunnitelmiaan. Jos kirjoittaa netissä, tulee se tehdä
valituin ja tarpeeksi epämääräisin sanoin sekä suurpiirteisesti.
Tulee
myös pyrkiä rakentamaan solidaarisuutta vankien välillä. Ota yhteyttä
läheisiisi ja muodostakaa tasa-arvoon sekä vapauteen perustuvia solidaarisia
ryhmiä. Kukaan ei voi paeta vankilasta tai tuhota sitä yksinään. Mutta on turha
yrittää houkutella mukaan niitä jotka ovat luovuttaneet täysin itsensä
vankilanjohtajan palvelukseen tai ryhtyneet itse vartijoiksi. Virkavalta ei ole
ystäväsi eivätkä yritykset aja sinun asiaasi. Ne ovat aina riippuvaisia
vankilan olemassaolosta eivätkä voi tarjota pakotietä. Ja kun joukkopako uhkaa,
osoittautuvat ne valtaapitävien uskollisimmiksi palvelijoiksi ja
voimankäyttäjiksi.
Äläkä
luota niihin jotka lupaavat muutosta vankilan sisällä. Vankila ei muutu
mihinkään äänestämällä sille uusi johtaja. Ja pasifismi on vain periksiantoa
vartijoiden vallalle ja valtakoneistoille. Hallitseva luokka iloitsee Gandhin
ja Martin Luther Kingin kaltaisista henkilöistä; he tarjoavat vangeille turvallisen
ja vaarattoman tavan purkaa paineita. Luvalliset mielenosoitukset eivät toimi
taktiikkana.
Haluan
uskoa että jos elää jokaisen päivän toimien vapauden periaatteiden ja pakoon
uskomisen mukaan, voi joskus onnistua. Tai ainakin tietää että on yrittänyt
eikä vain alistunut Panopticonin perverssiksi orjaksi.
Tässä
joitakin ohjeita miten suojautua vartijoiden katseelta ja muutenkin
tutustumisen arvoinen sivusto: https://godsandradicals.org/2016/11/23/infosec-101/