Luin vähän aikaa sitten Hesarista
jutun siitä kuinka poikien ja miesten syömishäiriöiden lisääntymisestä. Jutussa
otettiin etenkin esille siihen liittyvä pakonomainen treenaaminen ja
kehonrakennus. Miesten kohdalla syömishäiriö kohdistuu useimmin kehon koon
kasvattamiseen ja kokemuksiin siitä että on liian laiha tai pienikokoinen. On
ymmärrettävää että nykyisen, jatkuvasti esillä olevan valtavirtakulttuurin ja kehonrakennusbuumin
aikana ihmiselle syntyy vääristynyt käsitys siitä miltä kehon tulee näyttää. Ongelma voi myös olla
paha vaikkei se jokaisen kohdalla olisikaan merkki syömishäiriöistä tai kehoon
liittyvästä dysforiasta.
Minulla ei ole syömishäiriötä eikä
minulla ole diagnosoitu mitään kehodysmorfiaa, mutta olen kyllä silti usein
kokenut alemmuudentunnetta johtuen omasta kehostani. Olen ollut se ”sintti”
joka ei ole täyttänyt koskaan ”miehen mittoja”. Olen aina haaveillut siitä että
olisin kymmenisen senttiä pidempi ja 10-15 kiloa painavampi. Olen myös usein
tuntenut vahvasti sen ettei kukaan voi kiinnostua minusta seksuaalisesti koska
olen keskimääräistä lyhyempi ja laihempi eikä minulta löydy suuria lihaksia. Tiedän
nykyään onneksi jo paremmin ja voin katsoa kehoani hyväksyen, mutta ajoittain
koen silti epämukavuutta ja ahdistusta asiaan liittyen. Tiedän kyllä että kyse
on vääristyneistä ajatuksista, mutta asialla on ollut sen verran suuri vaikutus
omaan elämääni että haluan siitä kirjoittaa.
Puhuttaessa näistä asioista jotkut
alkavat usein lohdutella sanomalla että ”ei sillä ulkonäöllä ole väliä” tai
että ”se mitä sisimmissään on, ratkaisee”. Sori vaan, mutta asia ei vain ole
niin. Ulkonäöllä on väliä. Se vaikuttaa jatkuvasti ihmisen elämään. Monesti ne
jotka puhuvat väliinpitämättömästi ulkonäöstä, eivät ole koskaan kokeneet paineita
siihen liittyen. He eivät tiedä mistä on kyse. Ja he yrittävät puheissaan
sivuuttaa kokonaan keskeisen ongelman liittyen siihen miten keho nähdään
kulttuurissamme.
Keskityn nyt tässä jutussa
nimenomaan miehiin, sillä tiedän paremmin mistä puhun. Tämä ei tarkoita sitä
että väheksyisin millään tavalla naisten ongelmia näiden asioiden suhteen, otan
vaan tietyn näkökulman joka on itselleni tuttu.
Mediassa palvotaan miesten kohdalla
kehon lihaksikkuutta ja kokoa. On helppo löytää se ”tosimiehen” malli.
Pääasiassa se on erittäin maskuliininen, yli 180cm pitkä,
huippu-urheilijamaisen lihaksikas, valkoinen ja lyhythiuksinen. Jokainen voi
katsoa tv-sarjojen ja elokuvien miessankareita ja havaita tämän asian. Tämä
malli on se ainoa joka kelpaa seksikohtauksiin, voittajaksi ja vaikka maailman
pelastavaksi Supermieheksi. Nykyisistä sankarimiesten kehoista ei ole
oikeastaan kovin pitkää matkaa Natsi-Saksan propagandaan jossa esiintyi
suurinpiirtein samannäköinen arjalainen sankari.
Miesten kehoon liitetään myös paljon ennakkoluuloja ja oletuksia seksuaalisuuteen liittyen. Naurettavaa on se kuinka edelleen keholtaan tietynlainen
mies leimataan homoksi tai ajatellaan että homot ovat aina laihoja ja ”neitimäisiä”.
Olen itse joskus ihan oikeasti miettinyt että pitäisikö minun olla homo koska
näytän miltä näytän (typerä ajatus tietenkin!). Media vahvistaa myös tuolla
tavalla seksuaalisuuteen liittyviä stereotypioita. Tosin äärimaskuliininen ja
lihaksikas miehen malli on myös palannut osaksi homokuvastoon viimeaikaisen
Tom of Finland-ilmiön myötä.
Seksismin voi havaita siinä
kuinka media näyttää vain tietynlaisia mieskehoja seksikohtauksissa. Ja sama
pätee myös pornoon jota nuoret ja vanhemmatkin miehet mittavasti kuluttavat.
Jos tuota kuvastoa uskoisi, niin ei sänkyyn pääsisi edes normaalipainoinen ja –pituinen
mies. Atleettisuus on tässä kohtaa edellytys hyvälle seksielämälle.
Mutta (miesten) kehoon liittyvät
ongelmat eivät koske vain mediaa ja kulttuurin kuvastoa. Ne tulevat esille myös
muualla elämässä. On totta että ihminen saa helpommin työpaikan jos vastaa
ulkonäköihanteita. Ja kaupoista on lähes mahdotonta löytää vaatteita jotka
sopivat alle 180cm pitkälle ja hoikalle miehelle. Nämä asiat tuovat aina omalla kohdallani
ikävästi mieleen sen että en ole riittävä. Ja koska en ole hengellinen ihminen,
en voi paeta kehoon liittyvää ahdistusta ja ympäristön paineita ajatuksiin
sielusta. Minun ja monen muun on elettävä jatkuvasti sen tiedon kanssa että
kehomme eivät täytä oikeita mittoja. Ja se ei ole helppoa.
Ihmisen keho ei ole sellainen asia jota voidaan arvostella joidenkin
tiettyjen mittojen ja kriteerien mukaan. Hoikkuus tai kehon runsaus ei tarkoita
sitä että ihminen olisi jollakin tapaa vajaa tai tarvitsisi parantelua ja muokkauksia.
Jokaisella tulisi olla oikeus ja mahdollisuus olla ylpeä siitä kehosta jossa on
juuri nyt. Sellainen maailma jossa media, mainonta ja painoindeksit sanelevat
millainen ”oikeanlainen” keho on, on sairas. Ja me elämme sellaisessa
maailmassa ja olemme usein kyvyttömiä hyväksymään erilaisuutta kehoihin
liittyen. Ja yhä useampi joutuu kärsimään sen vuoksi.
