Vaalien häviäjä

Vaalit ovat käynnissä. Kävi miten kävi, vaaleilla on yksi selvä häviäjä. Taide. On ilmeistä että lähes mikä tahansa äänestystulos takaa sen. Apurahoista ja taiteen tuista tullaan leikkaamaan. Kun poliitikot kannattavat taiteen tukemisen siirtämistä markkinavoimien vastuulle ja kun ehdokkaat katsovat että taiteilijat eivät ”tarvitse” rahaa tehdäkseen taidetta, on suomalaisen taiteen tulevaisuus melko surkea.

Markkinavoimat tukevat vain sellaista viihteellistä ”taidetta” joka myy varmasti. Ja toisin kuin jotkin poliitikot väittävät, myös taiteilija tarvitsee rahaa elääkseen. Ja tuottavalla taiteilijalla ei usein ole yksinkertaisesti aikaa tehdä samaan aikaan kokopäiväduunia. Aikaa ja energiaa ei ole kellään loputtomiin. Kun taiteilijoita tai taidetta kohtaan vihamielinen ilmapiiri yleistyy, myös taiteen taso ja määrä laskee.

Myös muualla maailmassa on havaittavissa sama ilmiö. Kun ainoastaan voittoa tavoittelevat markkinavoimat saavat uusliberaalin talouspolitiikan avulla lisää valtaa, ei siinä jää luovuudelle ja taiteelle juurikaan tilaa. Taide painuu marginaaliin kun julkinen tila ja aika myydään mainoksille ja viihdespektaakkeleille. Yksittäisen taiteilijan on hyvin vaikeaa, lähes mahdotonta myydä tuotantoaan maailmassa jossa jyrää miljoonille tuotettu ja tehokkaast markkinoitu viihdekulttuuri. Korkeakulttuuri ja innovatiivinen taide jäävät vain pienten piirien jutuiksi kun ainoa keino saada näkyvyyttä ovat pienilevikkeiset omakustanteet ja yksittäiset tapahtumat.

Poliittinen oikeisto ja markkinaliberaalit uskovat fundamentalistisesti siihen että yksityinen sektori takaa myös taiteen laadun. Se on suorastaan naurettavan typerä väite. Ensinnäkin, yksityistä sektoria ei kiinnosta muu kuin voitontavoittelu. Pysyäkseen pystyssä kapitalismin kilpailussa on yksityisen yrittäjän kehitettävä tuotteita joita voi markkinoida mahdollisimman laajalle yleisölle mahdollisimman suurina määrinä. Luovuudella ei ole välttämättä mitään tekemistä sen kanssa. Markkinaliberaalien taideargumenttien virheellisyyden voi myös havaita helposti tutkimalla parhaiten myyvää massakulttuuria. Innovatiivisuus ja luovuus on usein kaukana siitä. Valtavirran radiokanavat soittavat tuntikaupalla lähes identtisiä tusinatuotettuja ”hittejä” ja elokuvat toistavat samaa kaavaa. Ja esimerkiksi kuvataide päätyy monesti vain osaksi mainontaa ja taidegalleriat ovat ahdingossa. Tätä kaikkea seuraa siis siitä yksityistämisestä!

Markkinavoimat tekevät siis taiteesta myös yhä useammin vain kauppatavaraa jonka ainoa motiivi on myydä ja paljon. Tällöin taiteen innovatiivinen ja kokeileva puoli kuolee kokonaan. Eli oikeastaan juuri se mikä tekee taiteesta taidetta.

Tätä kirjoittaessani minulla herää masentava tunne siitä että kenties satumme vain elämään aikakautta jolloin taide vääjäämättä kuolee. Teimme mitä tahansa, vaikuttaa suunta olevan lohduton. Ajatus tulevaisuudesta on ahdistava. Tulevaisuudessa yhä useammat taiteilijat joutuvat haaskaamaan kykynsä ja luopumaan taiteilijan urasta ja korkeimmiksi taiteen muodoksi jäävät helposti kuunneltavat ja tanssittavat hittibiisit sekä mainosten grafiikat. Taide-elokuvat katoavat kokonaan ohjelmistosta ja tilalle tulee vain toinen toistaan toistavia action-leffoja joiden tavoitteena on ainoastaan nostaa ihmisen adrenaliinitasoja ja saada aikaan myyviä shokkiefektejä. Runous kuolee ja kirjallisuus on yhä enemmän painottunut helppolukuisiin dekkareihin ja populistisiin tietokirjoihin. Taiteen tilalle tulee viihde.

On havaittavissa se masentava ilmiö, että taiteesta kiinnostuneet ihmiset katsovat yhä useammin menneisyyteen. Teen tätä kyllä itsekin. Suosikkikirjailijani ovat lähes kaikki jo kuolleet ja monesti kuuntelen musiikkia joka on tehty ennen 2000-lukua. Katson myös paljon vanhempia elokuvia. Monesti vaikuttaa siltä että monet nuoremmatkin taiteen kuluttajat kaipaavat vain kuvitteelista, utopistista ”menneisyyttä” jolloin taide oli elossa ja voi hyvin. Tai kaipuu kohdistuu aina muualle kuin nykyisyyteen. Alakulttuurien edustajat kokoontuvat yhteen ja kuuntelevat vanhaa jazzia, rokkia ja punkkia. Samaan aikaan ne taiteilijat jotka yhä taistelevat ajan henkeä vastaan jäävät vaille tuloja ja luopuvat koko hommasta. Tämä on surullinen tilanne.

Pitää myös miettiä tässä kohtaa sitä että mikä on taiteen funktio ja merkitys. Sanoisin että taide on yksi niistä asioista jotka tekevät meistä inhimillisiä olentoja. Taide on toimintaa jolla ei ole puhtaimmillaan utilitaristisia tai tuottavuuteen liittyviä tavoitteita. Siitä ei ole "hyötyä" sanan materialistisessa merkityksessä. Luovuus ja kyky tehdä taidetta on alusta lähtien erottanut ihmisen muista olennoista. Ja taide on se joka on antanut historian eri aikakausille kasvot. Emme voi kuvitella esimerkiksi 1500-lukua ilman renesanssimestarien teoksia. Taide on keskeinen osa ihmisenä elämisen kokemusta. Ja uskon että taide kehittää meitä ihmisinä. Taide on yhteys johonkin lähes ylimaalliseen. Se voi auttaa ihmistä jaksamaan yli vaikeiden aikojen. Minä en usko itse Jumalaan, mutta uskon taiteeseen. Jos taidetta ei olisi, ei olisi minuakaan. Tämän vuoksi koen hyökkäykset taidetta kohtaan henkilökohtaisina. Kun taidetta hävitetään, hävitetään myös keskeistä osaa elämästäni. Enkä ole ainoa joka näin tuntee. Ja apua ei tähän tilanteeseen tule jostain massakulttuurista ja viihdeohjelmista. Ne ovat kuin turruttavia kipulääkkeitä jotka vain peittävät oireet hetkeksi sumentamalla mielen.

Vaalit siis tulevat ja menevät ja taide jatkaa kuolemaansa kun vain pienpuolueiden ehdokkaat ovat valmiita tukemaan sitä. Tästä huolimatta kannattaa miettiä ketä äänestää. Kenties ainoa keino taiteen puolustajille on epätoivoinen protesti. Mutta tehdään siitä protestista näkyvä ja kuuluva!