Likainen tulevaisuus

Nyt-liitteessä oli hiukan kieli poskella tehty juttu siitä millainen Helsinki on vuonna 2024 (21.11.2014). Juttua varten oli tosin haastateltu tulevaisuudentutkijoita ja muita asiantuntijoita. Visio tulevaisuuden Helsingistä tuossakin jutussa vaikutti melko tyypilliseltä. Huipputekniikka ja robotit toimivat ja kiiltäviä pilvenpiirtäjiä kohosi joka paikkaan. Kaikki siis oli hienosti toimivaa, sulavaliikkeistä ja huoletonta. Nuo visiot ovat aina olleet omasta mielestäni, vaikka vain maallikko olenkin, puutteellisia. On mielenkiintoista että tulevaisuudentutkijat ovat yhä ilmeisen yltiöpositiivisia tulevaisuudesta vaikka ilmassa on jo useita merkkejä lähestyvistä dystopioista. Siitä huolimatta meille annetaan yhä mediassa ennusteita huipputeknologian pelastavuudesta ja Avaruusseikkailu 2001-tyylisestä avaruusutopioista.

Mutta täytyy sanoa se että kukaan ei voi ennustaa tulevaisuutta ja lähes kaikki ennusteet ovat aina menneet pieleen. Jos 1900-luvun alun ja puolivälin tulevaisuudentutkijoita olisi ollut uskominen, kulkisimme kaikki nyt lentävillä autoilla ja lomailisimme Kuussa ja Marsissa. 1960-luvun vaihtoehtokulttuurin radikaalit uskoivat että olisimme siirtyneet ”Vesimiehen aikaan” ja maailmanrauhaan. Laajentaisimme jokainen päivittäin tajuntaamme taikasienillä sekä LSD:llä ja harjoittaisimme vapaata rakkautta. Kaikki nuo kauniit kuvat tulevaisuudesta ovat osoittautuneet vain haaveiksi jotka kova todellisuus murskasi.

Lienee todennäköistä ettei tulevaisuus ole välttämättä kovinkaan erilaista kuin nykyaikaka. Siis ainakaan jos puhutaan muutamasta seuraavasta vuosikymmenestä. Perustavaa laatua oleviin ongelmiin kuten köyhyyteen, epätasa-arvoon, ilmastonmuutokseen ja poliittisiin kriiseihin ei ole olemassa suoraa ja selvää ratkaisua. Kaikilla ei siis ole tulevaisuudessa mahdollisuutta ikuiseen elämään tai huipputeknologiaan. Ei etenkään siinä tapauksessa kun luonnonvarat vähenevät ja kilpailu kovenee. Toki jotain teknologian uusia innovaatioita päätyy tavalliselle kansalle ja vähävaraisillekin, mutta ei siinä määrin että se poistaisi ihmiselämän suurimmat ongelmat. Eivät internet, älypuhelimet ja muu huipputeknologia ole poistaneet suurimpia ihmiselämän haasteita. Joistakin asioista on tullut helpompia, mutta onko ihmisen elämän laatu parantunut ratkaisevasti esimerkiksi Iphonen, tablettien, sähköautojen tai Facebookin myötä? Internet ei vapauttanut maailmaa eikä uusiutuvien energiavarojen käyttö ole ainakaan toistaiseksi ehkäissyt ympäristöongelmia.

Tulevaisuus lienee likainen. Kun ihmiskunta kasvaa, saasteita ja roskia tulee vääjäämättä enemmän. Jos vuoden 2050 paikkeilla meitä on 9 miljardia, niin vaaditaan aika paljon suurempia kaatopaikkoja. Ilmansaasteet ovat yhä suurempi uhka ihmisen ja luonnon kannalta. Tälläiset näkymät eivät tietenkään sovi yhteen tekno-utopistien kiiltävien haaveiden kanssa. Kenties Blade Runner-elokuvan tulevaisuuden tummanpuhuva ja saasteinen Los Angeles on realistinen kuva, ainakin visuaalisesti. Roskaa ja jäänteitä menneisyydestä on kaikkialla. Savusumu peittää usein koko taivaan eikä öisin näy tähtiä tai kuuta.

Kaunis, utopistinen tulevaisuus jää todennäköisesti virtuaalitodellisuuteen johon ainakin rahakkaat ihmiset voivat yhä useammin tulevaisuudessa upota.  Kenties tulevaisuus on yhä eskapistisempi. Kun oikeasta maailmasta tulee sotkuisempi ja synkeämpi, tulee virtuaalitodellisuuksista yhä houkettelevampi vaihtoehto. Ehkä osa ihmisistä siirtyy kokopäiväisesti virtuaalimaailmoihin ja jonkinlaiseen fyysiseen koomaan. Maailmassa on superrikas eliitti joka voisi hyvin unohtaa todellisen elämän. Kyse on vain siitä milloin virtuaalitodellisuudesta tulee tarpeeksi realistinen. Se päivä ei ole kovinkaan kaukana.

Mutta meille enemmistölle elämä on mitä todennäköisemmin tulevaisuudessakin samaa arkista elämää kuin ennenkin. Jos ihmeitä ei tapahdu, niin vielä tulevaisuudessakin joudumme menemään aaamulla kahdeksan-yhdeksän aikoihin töihin ruuhkaisia katuja pitkin. Joudumme murehtimaan vuokrasta, asuntolainoista ja ruokalaskuista. Haaveilemme yhä vapaudesta ja rakkauden löytämisestä. Olemme yhä vihaisia Päivi Räsäsen kaltaisille poliitikoille. Paratiisia ja utopiaa ei koskaan tullutkaan. Ilmastonmuutos on yhä useammin uutisten ja kriisien aiheena. Suomeen pyrkii joukoittain ilmastopakolaisia ja uusi kylmä sota on menossa. Kaikki on edelleen epävarmaa, vaikeaa ja ongelmallista.

Sen sijaan että odottaisimme jotain juhlallista vallankumousta ja utopiaa, tulee meidän aiemminkin oppia nauttimaan siitä mitä meillä on. Koska emme voi luottaa jonkin ylemmän tahon antamaan utopiaan, niin on meidän tukeuduttava vain toisiimme ja oltava yhdessä ystävien kanssa. Luonnonvarojen väheneminen aiheuttaa sen että materiaaliset ilot jäävät pienemmiksi. Silloin ihmissuhteet ja henkinen onni ovat yhä tärkeämpiä. Ja tämä voi olla se pelastava tekijä. Niukka ja likainen tulevaisuus voi nostaa arvoonsa ne ihmiselämän perusasiat kuten hyvä mielenterveyden, rakkauden, luovuuden ja ystävyyden. Meidän on luotava itse valoa pimeyteen. Mikään teknoutopia tulee tuskin sitä puolestamme tekemään.