Don't give a f*ck

 Tämä tulee olemaan viimeinen kirjoitukseni tähän blogiin. En vain koe sitä enää mielekkääksi. Se johda mihinkään, eikä auta ketään saavuttamaan mitään. Osaksi syynä on ehkä allaolevan kaltaiset uutiset:

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005119610.html

USA:n presidentin ykkösneuvonantaja ihailee siis äärirasistista monarkistia. Tai no ehkä vielä irvokkaampia ovat HS:n jutun kommentit, joiden mukaan teos ei ole rasistinen ja että se kuvaa todellista maailmaa. Ja nuo kommentit saavat hetkessä kymmeniä tykkäyksiä. Perussuomalaisten suosion lasku ei ole suinkaan vähentänyt rotuvihaa tässä maassa. Sadat, tai kenties tuhannet ihmiset Suomessa uskovat väkivaltaiseen, kuvottavaan rasismiin.

Mitä tässä kohtaa voi edes sanoa? Senkö että "natsit helvettiin!" tai että "vastustan tuota"? Tulisiko natsien kanssa neuvotella? Onko noilla lauseilla tai mielipiteen esittämisellä verkossa enää mitään ideaa? Johtaako se muuhun kuin turhautumiseen? Olen jo jonkin aikaa pohtinut nettikeskustelun mielekkyyttä. Omalla ja muidenkin kohdalla. Kun kaikista kirjoituksista huolimatta globaali uusfasistinen liike jatkaa voittokulkuaan. Jopa vahvempana kuin 1930-luvulla. Ja kun esimerkiksi Unkariin rakennetaan keskitysleirejä, niin on tilanne melko selvä. Mikään vakavastiotettava voima ei ole estämässä fasismin nousua.

Ja debatti natseja vastaan taas on täysin typerää, että se luo tilanteen jossa me alamme arvostaa natseja ja olettaa heidän olevan tarpeeksi asiallista seuraa dialogiin.

Kuten hyvin tiedetään, ennen toista maailmansotaa käydyt neuvottelut fasistien ja natsien osoittautuvat täysin turhiksi, sillä natseja ei kiinnostanut pitää lupauksia. He vähät välittivät brittiläisten, venäläisten ja amerikkalaisten kanssa tehdyistä sopimuksista.

Arvostettavaa ja ihailtavaa

Natsien kanssa ei siis keskustella. Eivät ne ihmiset jotka näkivät 1930-luvulla millainen Hitler oli, pyrkineet neuvottelemaan tämän kanssa. He kasasivat aseita vastarintataistelua varten ja heitä muistetaan nykyään sankareina, jotka tekivät osansa natsismin kaatamisessa. Toivon että tulevaisuudessa edes osaa nykyisistä sukupolvista muistetaan samoin. Tai että edes jossain on ihmisiä muistamassa.

Tämän kaiken vuoksi pasifismi toimii vain jos toinen puoli osoittaa kunnioitusta toista kohtaan. Ja fasistien sekä natsien kohdalla niin ei ole. Vaikka me olisimme kuinka "sivistyneitä" tahansa, puukottaa fasisti aina selkään jossain vaiheessa. Stalin oli typerä kun luotti Hitleriin.

Mutta entä nyt? Nyt on aika nauttia elämästä vielä kun voi ja varautua uusfasismin- ja natsismin voittoon ympäri maailmaa. Vielä on mahdollisuuksia tehdä niin. Vielä on mahdollisuuksia välttää pahin mahdollinen skenaario. Tai no ainakin haluan ajatella että on.

Kaikki lauseet siitä että ei pidä laskeutua "natsien tasolle", ovat pasifistista teoriaa, joka toimii vain hyvinä aikoina. Meidän on sen sijaan muututtava sellaisiksi että natsit pelkäävät käydä kimppuun. Voima toimii todella usein pelotteena, oli se sitten mukava fakta tai ei. Ei pidä pelätä natsismia, mutta siihen tulee varautua hyvin. Aivan kuten muihinkin 2010-luvun ongelmiin.

Meidän ei tarvitse millään muotoa kunnioittaa natsismia, natsien kirjallisuutta tai natseja itseään. He ovat ihmiskunnan vihollisia, kansanmurhaajia, totalitaristeja ja puhtaita ihmishirivöitä, joista on mahdotonta löytää mitään hyviä piirteitä. Ja useimmiten natsi ei muutu vaikka tätä valistaisi kuinka paljon tahansa. Olen tässä kohtaa ehdoton, mutta jokainen voi ajatella että mitä tekisi kohdatessaan SS-upseerin tai Hitlerin itsensä? Alkaisiko siinä kohtaa selittää tälle myötätunnon ja tasa-arvon hyveistä?

Tuon vuoksi siis lopetan tähän blogiin kirjoittamisen. Keskityn mielummin elämän hyviin puoliin vielä kun voin ja yritän valmistautua paskamyrskyyn joka tulevaisuudessa odottanee. Ja toivon muiden tekevän samoin. Meidän ei ole syytä luopua nautinnoista ja hyvästä elämästä vain koska natsit niin toivovat. Ei välitetä natseistä yhtään enempää mitä on pakko.